HabboWiki
(Lisätietoa!)
Merkkaus: Visuaalinen muokkaus
Ei muokkausyhteenvetoa
Merkkaus: Visuaalinen muokkaus
 
Rivi 4: Rivi 4:
   
Pahvikanan jedisäätyä voisi verrata vaikutusvaltaisimpiin mafioihin habbossa, itseasiassa jopa yhdeksi mahtavimmaksi järjestöksi, mutta Pahvikana ei suuremmin ole astunut julkisuuteen.
 
  +
  +
Pahvikana eroaa muista jedeistä esimerkiksi siinä, että hänellä ei ole ollut kouluttajaa, kun taas muut jedit joutuvat aloittamaan alimmalta jediasteelta, jedioppilaasta, ja siitä kohoavat koulutuksen ja kouluttamisen kautta vähitellen mestariksi. Pahvikanasta vaan tuli yhtäkkiä mestarienkin yläpuolella oleva suurmestari. Aika outoa. Ihan kateeksi käy.

Nykyinen versio 19. elokuuta 2018 kello 07.03

Pahvikana on Bothawui Jeditemppelin omistaja ja perustaja. Hänen hahmonsa ensiesiintyminen tapahtui 25.11.2008.

Kukaan ei tiedä sitä, mutta pahvikana on vaikutusvaltainen jedi. Hän on muunmuassa aiheuttanut vakavan masennuksen Bunrakulle, joka oli sith Habbohotellissa. Joni1993 ei eroa Kanasta juuri ollenkaan!