FANDOM


Eevukoni on hahmo Suomen Habbo hotellissa. Hän teki ensiesiintymisensä 6. tammikuuta 2004. Hän oli pitkään poissa, mutta palasi myöhemmin aktiiviseksi vuosien 2012-2013 välillä. HarrisuN on hänen isänsä. 


Eevukoni tunnettiin alkujaan erilaisten poliisilaitosten ja armeijoiden johtokuntalaisena. Hän kuului esimerkiksi US Army Rangers General & Commanderiin, Suomen Poliisissa hän toimi poliisimestarin ja Poliisivoimissa poliisiylitarkastajana.  

Poliisivoimat kuitenkin vaihtuivat myöhemmässä vaiheessa värimafiatoimitaan ja hän vaikutti aluksi Grendalls' Crew 'ssa, josta erottuaan siirtyi toimimaan itsenäisesti. Eevukonin omien väitteiden mukaan myös Salvatore Maranzano on yrittänyt lahjoa häntä yhteistyöhön, mutta Maranzano kieltäytyi yhteyistyöstä havaittuaan tämän epäpäteväksi alkeellisten sotkujen harjoittajaksi. 

Eevukoni toimii tällä hetkellä Rullailija n omistamassa Hotel & Bar L'Ambroisie ssa esimiesasemassa. L'Ambroisieen siirryttyään hän on pyrkinyt kaatamaan kilpailijoita, koska hänellä ei ole liikeälyä sen vertaa, että pystyisi kehittämään hotellia kilpailijoihin nähden. Hän vaikuttaakin johtavassa asemassa perin alkeellisessa La Famiglia Homseksúel -rikollisseurassa, jota kukaan hotellin mafiatason kriminaaleista ei ole tunnustanut mafiaperheeksi lainkaan. 

Eevukonin 'peitehahmo' on DealDone.

Häntä epäillään myös Liittoarmeijan johtohahmoksi, Kirkadaksi.

Eevukoni tunnetaan myös peelona!

Community content is available under CC-BY-SA unless otherwise noted.