HabboWiki
Advertisement

Celas on roolipelihahmo Suomen Habbo hotellissa. Hän teki ensiesiintymisensä 25. maaliskuuta 2010. Hän palasi aktiiviseksi 1. maaliskuuta 2014.

Hahmo

Celas näyttäytyi ensimmäisen kerran Hotel & Bar L'Amroisien ulkoisena konsulttina. On epäilty, että hahmo on organisoimassa jossain määrin hotellin toimintaa. Celas liitetään myös muihin lukuisiin projekteihin, joista osa on ollut nykyisen L'Ambroisien omistajan, Rullailijan,  ylläpitämiä.

Celas on nähty jatkuvasti liikkuvan yhdessä hotellin alamaailman eri henkilöiden kanssa. Suomen habbo hotellin ehkä tunnetuimpiin mafiosoihin lukeutuva, Salvatore Maranzano, on myös ystävystynyt Celasin kanssa. Heitä ilmeisesti yhdistää molempien hahmojen huomattavat omistukset hotellissa. Celasia on luonnehdittu myös hotellin ensimmäiseksi 'naismafiosoksi'. Näille huhuille ei ole saatu minkäänlaisia todisteita.

Celas erosi L'Amroisiesta omatoimisesti viikko liittymisensä jälkeen. Hän on valmistanut uutta projektia, jonka huhutaan avattavan pian.

Celas avasi 14. maaliskuuta 2014  The Belgravia Hotellin, joka on saavuttanut suosiota jo avajaisillasta lähtien. Celasin  liikekumppani on lady Vanessa Weir.

Hahmon taustaa

Roolipelihahmon takana on tunnettu käyttäjä. Käyttäjä tunnetaan lukuisista hahmoistaan, joista todistettavasti tunnetuimmat ovat OrsinaVanNecker sekä Christine Weir .

Advertisement