FANDOM


-MadJoe- on The Green Mafiansa kanssa epäonnistunut wnb. gangsteri, joka kutsuu itseään myös "mafiapomoksi". Hän oli jossain vaiheessa niin kateellinen monelle muulle käyttäjälle, että hänen täytyi alkaa tekemään pilakuvia ja pilavideoita muista. -MadJoe- teki yhdessä Juicelehdon kanssa esim. Aitoherrasmiehestä pilavideoita, jonka Juicelehto myönsikin. Todennäköisesti -MadJoe- ja Juicelehto olivat kuvanneet itseään, mutta minkäs sille voi jos vihaa ulkonäköään, vaikka onhan se jokseenkin sairasta.

The Green Mafiaa johti ennen Scekt ja sitä ennen sen perusti Pave.5, mutta kun The Green Mafia siirtyi -MadJoe-:n johtoon, kaikki meni pe*rseelleen. -MadJoe- on todella epäaktiivinen ja vain istuu riipputuoleissansa ja katsoo harkkojansa, eli hänen todellisuudentajunsa on ihan sekaisin. -MadJoe- on vinksahtanut sekopää, joka tulee aina olemaan kateellinen muille kilpailijoillensa, esimerkiksi näille: Jokke34, Aitoherrasmies, Maranzano ( + muut mafiaperheet ). -MadJoe-:lle on varmasti määrätty kaikenlaisia lääkkeitä, mutta määräyksistä huolimatta hän tulee Habbo Hotelliin mafiansa aulaan istumaan ja käskyttämään muita tekemään omat työnsä.

Community content is available under CC-BY-SA unless otherwise noted.